Blogissakin on ollut hieman hiljaisempi kausi kun koulu on taas alkanut. Oma (ja viimeinen) kouluvuoteni lähti käyntiin työssäoppimisjaksolla. Aiheena on sidontatyökokonaisuudet, eli työssäoppimiseen kuuluu näyttö. Kaikki työt on siis kuvattava, ja yhdestä kokonaisuudesta pitää tehdä työseloste.
Työpaikan sain hommattua vähän normaalia kauempaa, eli busseilla ja junilla tulee kuljettua pitkin päivää. Silti kävelymatkaa kertyy päivittäin n. 14 kilometriä, enkä käy tätä työssäoppimista edes kotoa. Rankkaa on ollut, mutta mielestäni on varsin tärkeää, että pääsee näkemään kukkakauppoja myös muualtakin kuin lähipaikkakunnilta. Itse en kuitenkaan meinaa tänne pieneen kylään jäädä, joten parempi nähdä isompien kaupunkien elämää ja päästä luomaan suhteita.
Työharjoittelu jakso kestää syyskuun loppuun, jonka jälkeen taas on muutama kurssi koululla.
Kukkakaupassa olen ollut hommissa vasta pari kokonaista viikkoa, mutta olen päässyt tekemään paljon töitä. Myyntikimppuja isommalla paikkakunnalla on kulunut paljon enemmän, ja asiakkaat käyttävät myös huomattavasti enemmän rahaa kimppuihin ja asetelmiin.
Pienemmillä paikkakunnilla asiakkaat ovat valmiita ostamaan muutaman oksaneilikan vihreän oksan kanssa, kun taas täällä monet haluavat kimmpuihinsa useita ruusuja, gerberaa ja paljon kaikkea pientä.
Kimpun teko on kehittynyt ihan valtavasti, ja olen saanut paljon vinkkejä ja ohjeita miten pyöreät matalat kimput saa helpoiten vihreillä kasaan.
Muutama esimerkki perus matalasta myyntikimpusta. Kolmisen kappaletta pientä ruusua, yksi tai kaksi gerberaa ja joitakin väriin sopivia lisukkeita vihreiden lisäksi. Hinnaksi näille kimpuille yleensä materiaaleista riippuen syntyy 17 - 25e.
Ja pari esimerkkiä perus korkeasta myyntikimpusta. Näissäkin tulee käytettyä paljon gerberaa. Yleensä korkeat kimput syntyvät ihan muutamista kukista, lähinnä kahdesta tai kolmesta isosta, sekä muutamista väriin sopivista pienistä kukista. Hintaa näille kertyy yleensä n.20-30e.
Töissä olen päässyt tekemään myös häihin vieheitä ja kaasolle kukkakoristetta.
Oikein mukavaan työharjottelupaikkaan olen siis tieni löytänyt, sanoisinpa että melkein paras missä tähän asti olen hommissa ollut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti